tiistai 6. marraskuuta 2012

Kommunikointia (ainakin sen yrittämistä) ilman yhteistä kieltä :----)

Ootteko koskaan yrittäneet kommunikoida sellaisen kanssa, jonka kanssa ei oo yhteistä kieltä ollenkaan? Minä koin sen ensimmäisen kerran eilen, ja olihan se hankalaa, mutta myös hauskaa ja mielenkiintoista. Eilen olin auttamassa lähiaikoina Suomeen muuttanutta kolmehenkistä pientä perhettä muunmuassa telkkarin ostossa, passikuvien otossa valokuvaamossa ja Stockmannin jäsenkorttien hankinnassa. Olin tavannut perheen kerran aikaisemminkin. Suurimman osan ajasta mukana oli myös kaverini, joka on asunut Suomessa muutamia vuosia, ja on kotoisin samasta maasta kuin tämä kyseinen perhe, ymmärsin siis  perheen teini-ikäisten lasten kieltä kaverini avulla.

 Perheen äiti kuulee huonosti, eikä ole puhekykyinen. Hän käyttää viittomakieltä lastensa kanssa. Perheen äidin kanssa me käytiin ottamassa kuvat valokuvaamossa kahdestaan. Kysyin kassalta saako täällä otettua passikuvia, ja pian perheen äiti istuikin jakkaralla valokuvattavana. Kuvaaja kysyi ymmärtääkö hän suomea, ja kerroin että ei ymmärrä. Huvittuneena sivulta seurasin kun kuvaaja yritti epätoivoisesti sanoa - suomeksi - kuinka kuvassa täytyisi olla. Muutaman minuutin kuluttua saimme kuvat kassalta, ja tuli aika maksaa. Osoitin omaa lompakkoani, kertoakseni mitä pitäisi tehdä. Hän kaivoi laukusta rahan sijaan passinsa. Kun esitin seteliä omasta lompakostani, hän ymmärsi sitten mitä piti tehdä.
Kuvien oton jälkeen odottelimme muuta perhettä ja kaveriani, ja "juttelimme" äidin kanssa. Ihan hyvin se meni kuitenkin, sain selville esimerkiksi miksi äiti ei halua käyttää hanskoja, onko hänellä kylmä, ja mikä hänen kantansa tupakanpolttoon on.

Vaikeimmaksi sanaksi kuvailla elein oli "hyvä" ja "huono". Suomalaisillehan sen voi ilmaista peukaloa ylös tai alas näyttämällä, mutta heidän kulttuurissaan peukun näyttäminen tarkoittaa... aivan jotain muuta. :D Esimerkiksi kun äiti esitti juuri otettuja passikuviaan, olisin halunnut ilmaista että hyviä ne ovat, mutta vaikeaa se oli. Tyydyinkin vain nyökyttelemään päätä ja hymyilemään.

Television ostimme Stockmannilta. Meitä auttoi myyjä, ja hän taisi luulla että minäkin kuulun siihen perheeseen, hah :D
Perheen pojan kanssa kävin Halpa-Hallissa kahdestaan, kun tarvitsimme scart-johtoa telkkariin. Poika ei osaa vielä suomenkieltä lähes ollenkaan, ja voitteko kuvitella kuinka vaikeaa kommunikointi oli, paljon vaikeampaa kuin äidin kanssa. :D Sanavarastossani on muutama lause ja sana heidän äidinkieltään, mutta ei niistäkään paljon hyötyä ollut.

Päivä oli mukava, ja huomasin että perheen äiti oli kiitollinen ja iloinen. Pyysi käymään toistekin, ja ihanasti kätteli ja taputti minua olkapäälle. :> Tän takia mä rakastan auttamista, siitä saa itselle niin hyvän mielen.


3 kommenttia:

  1. Vähänkö ihana postaus! Ihan mullekkin tuli tosi hyvä mieli kun luin tän :D

    VastaaPoista
  2. Hei! Löysin sinut Demistä ja päätin haastaa sinut! :)

    http://pienisienisateella.blogspot.fi/2012/11/elaman-pienia-haasteita.html

    VastaaPoista