tiistai 14. elokuuta 2012

facts about me

Aloitin lukion hyvillä mielin, musta on ollut mukavaa ostaa koulukirjoja, ja jotenkin vaan oon ollut innoissaan lukiosta! Varmastihan siinä käy niinkuin aina; ei se opiskeluinto säily kuin vähän aikaa. Yks syy miksi oon innoissaan on se, että minä ja paras kaverini ollaan sitten samassa koulussa ensimmäistä kertaa. Uudet opettajat, tilat ja oppilaat on innoittajia myös. Yritän oikeesti että lukisin  ja tekisin läksyt kunnolla ettei sitten koeviikoilla ja koeviikkoja ennen tulis hirveä paniikki. En oo koskaan ollut mikään himo-opiskelija, todistukseni on ollut ihan hyvä, mutta ei mikään paraskaan. Se on aina ollut vähän päälle kasi. Mun luokkalaiset vaikuttaa mukavilta, ja olen jutellut muutaman kanssa. Olisi mukavaa löytää joku hyvempikin kaveri. :)

Asioita mistä tykkään hirveästi on esimerkiksi

musiikki: Mulla ei ole mitään suosikkibändiä tai laulajaa, mutta musiikkia tulee kuunneltua paljon. Radiosta kuuntelen Nrj:tä ja The Voicea enimmikseen.

kirpputorit: Mä oon koko elämäni ajan käynyt kirppareilla, koska vanhempanikin niillä kovasti tykkäävät käydä. Kirppuroreilta ostan enimmikseen vaatteita, mutta joskus myös koruja, postikortteja ja kirjepaperia.Mun mielestä kirpparipöydän pitäminen on hirveän kivaa, musta se on vaan jotenkin hirveän kiva hinnoitella vaatteita, viedä niitä myyntiin ja järjestellä pöytää. Kirpparopöydästä saa kans helposti rahaa. Mun mielestä kirppareilta on niin helppo ostaa vaatteita, ei oikeastaan tarvi ajatella että haluanko mä tän satavarmasti ja tuleeko mulla käytettyä tuota. Sen ostetun vaatteen voi myydä helposti pois samalla rahalla.



kirjeenvaihto ja postcrossing: Mulla on ollut kirjekavereita ekaluokasta lähtien, ja nykyään niitä on useampi ulkomailta. Musta kirjeiden ja korttien lähettäminen ja saaminien on vaan niin kivaa. Mulla on toinen  blogi joka kertoo posteistani. http://inlovewithpostcrossing.blogspot.fi/



blogit: Blogeja on tosi kiva lukea, jotkut blogit ei vaan oikein iske, mutta kun joku iskee niin se iskee ihan kunnolla. Tykkään seurailla lifestyleblogeja eniten, mutta suosikkeihini kuuluu myöstyyliblogeja, kynsiblogeja, postiblogeja ja matkailublogeja.

valkoinen ja mintunvihreä: Nuihin väreihin mä oon rakastunut täysin. Rakkaus mintunvihreään alkoi siitä kun kaverini kysyi että haluaisinko ostaa siltä uuden mintun vihreän topin. Aluksi vähän arastelin väriä, sillä se ei jotenkin tuntunut omalta. Kuitenkin kun käytin toppia, niin se olikin ihan hirveän kiva! Mä en tiedä milloin mä valkoisesta väristä nnostuin ja miksi. Mä oon ostanut paljon valkoisia vaatteita nyt, se on jotenkin vaan niin ihana väri ja jotenkin se ehkä sopii kun mulla on tummat hiukset ja silmät.


vaatteet: Mulla on liikaa vaatteita, tai no ei mun mielestä liikaa, mutta vaatekaappini on eri mieltä. Se pursuaa  vaatteista, eikä oikein ole sellaisia vaatteista josta haluaisin luopua. Suurin osa vaatteistani on kirpparilta (oikeesti varmaan 90%). Mä en osaa oikeesti osaa ostaa vaatekaupoista mitään vaatteita koska mä oon vaan tottunut kirppareihin ja niiden hintoihin.

erilaiset maat, kielet ja kulttuurit: Mua kiinnostaa hirveäst eri maat, varsinkin Aasian ja Afrikan maat. Mä en tiedä miksi ne kiehtoo mua niin paljon, mä oon varma että joskus mä varmasti matkustan nuihin maanosiin, Afrikassa ainakin Ghanaan, jossa mulla on hyvä tuttu. Englannin kieli on vienyt mun sydämen. Musta se on ihana kieli, vaikka ennen en ajatellut noin. Mun englannin kielen taito on kehittynyt hirveesti mun postiharrastuksen myötä. Harjoitusta kuitenkin kaipaisi englannin kielen puhuminen, kirjoituspuoli on mulla paljon vahvempaa. Aloitan lukiossa espanjan kielen opiskelun ja oon innoissaan siitä! :)



matkailu: Oon käynyt Ruotsissa ja Norjassa sekä tietenkin Suomessa. Kauemmas ulkomaille en ole vielä päässyt, vaikka se suunnitelmissa ja unelmissa onkin ollut. Viimeistään ensi vuonna haaveni toteutuu, toivottavasti! Kesälomat ei olisi mitään ilman perheen asuntoautoreissua, meillä on ollut jo monia vuosia tapana lähteä pitemmällä, noin viikon kestävälle reissulle. Kesällä 2012 käytiin mm. Helsingissä, Tuurissa ja Turussa.

Kuvat: weheartit.com

2 kommenttia: